Suomen vapaussodan jälkeen vuonna 1918, Suomen armeijalla oli käytössään kaikkiaan 179 775 venäläistä
Mosin-Nagant M1891 -kivääriä, kaliiperissa 7.62x54R. Ase oli armeijan pääasiallisen kiväärimalli.
Nämä aseet olivat kuitenkin pääasiassa sodan aikana käytössä kuluneita, joten niiden korjaaminen
oli aloitettava jo 1920-luvun alkupuolella. Suomalaisen jalkaväenkiväärin m/91 malli määriteltiin
vuonna 1926, tarkoituksena korjata vanhat aseet uuden mallin mukaisiksi. Tiettävästi m/91 -kiväärien
valmistus vanhoista Mosin-Nagant M1891 -kivääreistä aloitettiin vuonna 1927, armeijan varikoiden
ja joukko-osastojen asepajojen toimesta.
Mosin-Nagant M1891 Suomessa
Mosin-Nagant M1891 -kiväärin suurimpana heikkoutena pidettiin sen suurta pituutta, jonka ansiosta se
oli kömpelö käsitellä. Tämän vuoksi aseen valmistus Venäjällä lakkautettiin vallankumouksen jälkeen
vuonna 1917 ja tuotantoon jäi enää lyhyempi rakuunamalli. Kivääriä valmistettiin Venäjällä kolmessa
asetehtaassa: Tulassa, Izhevskissä ja Siestarjoella (Rajajoki). Tuotanto kuitenkin takelteli
alkuvaiheessa ja vain Tulan tehdas sai valmistettua ensimmäisenä vuotena (1891) noin 8 000 kivääriä.
Tästä johtuen aseita jouduttiin tilaamaan Ranskasta Chaterllerault-asetehtaalta 500 000 kappaletta.
Toimitukset Venäjälle alkoivat vuonna 1893 ja päättyivät toukokuussa 1895. Ranskassa valmistetut
aseet eroavat piippumerkintöjen lisäksi tummasta pähkinäpuusta tehtyjen tukkien osalta. Venäläisten
valmistamissa aseissa käytettiin vaaleata koivupuuta. Venäjä tilasi asetta myöhemmin myös kahdelta
amerikkalaiselta asetehtaalta, Remingtonilta ja Westinghouselta. Myös Yhdysvalloissa valmistettujen
aseiden tukit olivat pähkinäpuuta.
Kivääreitä Saksasta
Suomi osti vuosina 1917–1918 Saksasta 70 000 kappaletta sotasaaliiksi saatuja Mosin Nagant m/1891
(7.62x54R) kiväärejä. Aseiden myyjä oli Mannesman Waffen- und Munitionwerke, Remscheid. Aseiden
tukissa oli merkintä "Deutsches Reich" ja piipun suuhun oli lisätty holkkimainen paksunnos saksalaisen
puukkopistimen kiinnitystä varten. Aseiden ostajana toimi firma Mauriz Gripenberg. Aseiden hinta
suomalaisille oli 45 DM kappaleelta, patruunoista maksettiin 15 Pf/kpl.
Jalkaväenkivääri m/91
Vuosina 1919–1923 peruskorjattiin asevarikoilla ja joukko-osastojen asepajoilla 66 000 kivääriä.
Näiden korjaustöiden yhteydessä usein vaihdettiin Suomessa valmistettu korkeampi jyvä ja korjattiin
tähtäin asteikko. Tukeissa havaitut halkeamat korjattiin kiilaurapaikoilla. Tukit myös usein hiottiin,
petsattiin ja lakattiin uudelleen. Tässä yhteydessä myös metalliosat usein uudelleen sinistettiin.
Suomen armeijan ns. muunnosmalliksi tulee lukea kaikki suomalaismallisiksi muutetut m91-kiväärit,
olipa niihin vaihdettu piippu tai ei.
Suomalaismallinen aseen tukki valmistettiin koivupuusta ja koottiin kahdesta osasta, pyöreäpäisellä
sormiliitoksella toisiinsa yhdistettynä. Venäläisissä tukeissa ei liitosta ollut, sillä ne oli
valmistettu yhdestä puusta. Suomalaiset tukit olivat myös leveämpiä ja paksumpia kuin venäläiset.
Ne myös mahdollistivat piipun vapaan ripustuksen, jolloin se ei ottanut kiinni puuosiin. Näin
saavutettiin parempi osumatarkkuus. Lisäksi Suomi osti vuonna 1932 Saksasta 20 000 tukkiaihiota.
Nämä tukkiaihiot oli valmistettu Afrikkalaisesta, hieman punertavasta pähkinäpuusta.
Aseiden patruunapesän päälle lyötiin D-leima tarkoittaen, että patruunapesä oli suunniteltu
hieman pidemmälle venäläiselle patruunalle 7.62x54R. Kirjaimet A, B, C tarkoittavat patruunapesän
porauksen mittaa. Ampumatesteissä C-piiput havaittiin parhaiksi, mutta myös B-piipuilla päästiin
hyviin tuloksiin.
Piippujen mitoitukset
A = .3106”, 7.62–7.89 mm
B = .3091”, 7.62–7.84-7.85
C = .3087”, 7.60–7.81-7.84
Aseen takatähtäin on kuten myöhemmin valmistetussa m/27-kiväärissä. Tähtäimen kylkeen lyötiin
merkinnät 3, 4, 5 1/2, 7 ja 8 1/2. Vuonna 1926 merkintöihin lisättiin 150 metrin asetus.
Aseen valmistamiseen kului 42 työtuntia, käsittäen 1 446 eri työvaihetta. Suomalaiset käyttivät
aseessa samanlaista "rotanhäntä-pistintä" kuin venäläisetkin, lisäksi käytettiin myös talvisodassa
sotasaaliiksi saatuja M91/30-kiväärin pistimiä. Kantohihnaa varten aseeseen kiinnitettiin
suomalaistyyppiset tukin läpi ruuvattavat metalliset hihnalenkit.
Osaan aseista asennettiin uudet metalliset kantohihnankiinnikkeet. Nämä valmisti K.V.
Karlsson konetehdas Helsingissä. Karlsson valmisti vuoden 1926 aikana 40 000 hihnalenkkiä
ja vuonna 1931 vielä 20 000 kpl erän.
1920-luvulla Suomen armeijan vaatimus m/91-kiväärin osumatarkkuudesta ei ollut kovin vaativa.
Aseella ammuttiin 300 metrin matkalta, kuusi laukausta, 2x2 metrin kokoiseen palvelusammuntatauluun.
Ohjesäännön mukaan tulos oli tyydyttävä, mikäli kuudesta laukauksesta viisi parasta oli 700 mm
ympyrässä 8,0 MOA). Osumakeskipiste sai olla taulun keskipisteestä sivussa jopa 10 cm.
Valtion kivääritehdas (VKT)
Aseita koottiin vuosina 1940–1943 valtion kivääritehtaalla (VKT) Jyväskylässä. Piipussa on merkintä
VKT tai vaihtoehtoisesti Tikkakosken valmistamissa piipuissa T-kirjain. Valtion kivääritehdas valmisti
m/91-kiväärin piippuja vuosina 1940–1942. Valmistettujen piippujen patruunapesän päälle lyötiin VKT-leima.
Kaikkiaan VKT valmisti noin 67 000 piippua.
VKT sai vuosina 1939–1944 seuraavat piipputilaukset
Suomen ampumatarviketehdas (SAT) valmisti pienen määrän (100–200 kpl) 7.62x54R piippuja
m/91-kivääreihin. Näiden piippujen patruunapesän päällä on leima, jossa on ympyrän sisällä
kirjaimet ”SAT” ja alla teksti ”RIIHIMÄKI”. Piiput valmistettiin vuosina 1922–1924.
Ase- ja Ampumatarvikevarikko 1 (A.T.V. 1)
Asevarikko 1 (ATV 1) valmisti myös m/91-kiväärin piippuja. Se valmisti piippuja vuosina 1925–1927,
kaikkiaan noin 13 000 kappaletta. Nämä piiput olivat eräänlaisia sisäpiippuja, jotka asetettiin huonoksi
kuluneiden ja myöhemmin porattujen piippujen sisään ja kiinnitettiin lämpömenetelmällä.
Piippujen patruunapesän päällä olevat vanhat merkinnät hiottiin pois ja päälle lyötiin uusi sarjanumero
sekä P-kirjain leima, jonka perässä oli valmistusvuoden kaksi viimeistä numeroa (P-25, P-26 ja P-27).
Piippujen valmistus lopetettiin vuonna 1927, koska armeija ei ilmeisesti ollut piippuihin täysin
tyytyväinen. Putkitusta kuitenkin jatkettiin vuonna 1938, koska kiristyneen turvallisuuspoliittisen
tilanteen vuoksi armeija tarvitsi kipeästi lisää kivääreitä. Toukokuun 1940 mennessä oli valmistunut
kaikkiaan 12 296, sisäputkitettua kivääriä.
Asevarikko 3 (AV 3)
Asevarikko 3 (AV 3) sai 13.10.1939 käskyn tehostaa m/91-kiväärien kokoonpanoa ja aloittaa
koivupuisten tukkien valmistus. AV 3 valmisti 77 000 kpl kaksiosaista tukkia vuosina 1941–1944.
Varikolla korjattujen aseiden lukon osat olivat venäläiset ja piippu saksalainen, belgialainen (B)
tai suomalainen (SAT tai VKT). Talvisodan ja välirauhan aikana kaksiosaisia tukkeja valmisti vain
AV 3. Tilanne muuttui jatkosodan aikana, jolloin AV 3 lisäksi tukkeja valmistivat myös Oy Ekwall Ab,
V. Lindholm puusepäntehdas, Sakara Oy. Lisäksi kädensuojuksia valmistivat AV 3, Valtion Lentokonetehdas,
Salonen &K:ni ja Oy Haikka Ab.
Tikkakoski Oy
Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuusosakeyhtiö valmisti m/91-kiväärin piippuja vuosina 1925–1927
kaikkiaan noin 10 000 kpl, käsittäen kaikkiaan 17 toimituserää. Valmistetuista piipuista viimeiset
3 000 kpl olivat raskaampaa mallia, kuin niitä ennen valmistetut. Ilmeisesti nämä viimeisenä
valmistuneet piiput olivat saman tyyppisiä kuin M91/24-kiväärissä käytetyt piiput. Ainakin
näiden piippujen piipunseinämä oli kauttaaltaan millimetrin paksumpi, kuin alkusarjan piippujen.
Valmistettujen piippujen patruunapesän päälle lyötiin Tikkakosken leima, T-kirjain kolmion sisällä.
Piippujen sarjanumerointi alkoi numerosta 1 alkaen, päättyen noin 10 900, koska väliltä oli karsittu
viallisia piippuja pois. Piippuihin lyötiin myös valmistusvuosi 1925–1927, sekä mitoitusta osoittava
kirjain A, B, tai C. B-mitoituksella oli tilattu 5 000 piippua ja C-mitoituksella sama määrä. A-mitoitusta
ei hyväksytty ns. priimalaatuun, mutta niitäkin asennettiin muutamiin aseisiin keväällä 1928.
Tikkakoski Oy toimitti valmistetut piiput syksyllä 1927 Asevarikko 1:lle, jossa ne asennettiin
korjattaviin kivääreihin, vuosien 1927–1928 aikana.
Sotien aikana 1939-1944 Tikkakoski sai viisi piipputilausta;
Tämän lisäksi vuonna 1953 puolustusvoimat osti Tikkakoskelta 903 piippua ja Valmet Oy Tourulan
tehtaalta Jyväskylästä useita tuhansia piippuja.
Belgialaiset piiput
Belgialaiset toimittivat talvisotaa käyvään Suomeen noin 13 000 kpl m/91-kiväärin piippua.
Näiden piippujen patruunapesän päälle lyötiin B-kirjain osoittamaan alkuperää (B = Belgia).
Kokonaistuotanto
Jalkaväenkivääri m/91 kokoonpano suoritettiin vuosina 1939–1944 Asevarikoiden 1 ja 3
toimesta. Aseiden ns. suomalaisuusaste vaihtelee melkoisesti, mutta mahdollisimman
suomalaisia kivääreitä valmistui noin 25 000 kpl.
Vuosi
AV 1
AV 3
Yhteensä
- 1939
10 000
-
10 000
- 1940
15 000
-
15 000
- 1941
3 937
-
3 937
- 1942
6 769
11 762
18 531
- 1943
10 000
5 683
15 683
- 1944
11 458
12 434
23 892
- yhteensä
57 224
29 829
87 053
Tulinopeus
Kivääri m/91 ja muidenkin Mosin-Nagant tyyppisten kiväärien käytännöllinen tulinopeus on noin
8–10 laukausta minuutissa, eli noin kaksi patruunasiteellistä (viisi patruunaa per side). Suomen
armeijan taistelijoilleen jakaman päivän tuliannoksen suuruus oli 1920-luvulla 30 patruunaa.
Talvisodan aikana se nostettiin 60 patruunaan. Jatkosodassa se oli 45 patruunaa.
Suuren patruunamäärän kantaminen ei tietenkään sen painoista johtuen ollut mielekästä, mutta
toisaalta talvisodassa jaettu 60 patruuna päiväannos riitti vain noin 6–7 minuutin yhtämittaista
ammuntaa varten.
Lähdeluettelo
Keveiden aseiden käsittely- ja ampumakoulutusopas, SA 1963
Arma Fennica 1 - Suomalaiset aseet, Timo Hyytinen, 1985