Saksalaiset aloittivat 7.5 cm Pak 40 -panssarintorjuntatykin kehitystyön jo vuonna 1939, mutta työn prioriteetti oli tuossa vaiheessa kovin alhainen. Vasta kesällä 1941, operaatio Barbarossan alettua, huomattiin konkreettisesti järeämmän panssarintorjuntatykin tarve. Ensimmäiset tykit toimitettiin joukoille marraskuussa 1941. Vuoden 1942 loppuun mennessä rintamalle oli toimitettu jo 1 360 tykkiä.
7.5 cm Panzerabwehrkanone 40 (7.5 cm Pak 40) panssarintorjuntatykki perustuu Rheinmetall-Borsigin AG_n suunnittelemaan 5cm panssarintorjuntatykin m/38 (5 cm Pak 38) hyviksi koettuihin perusratkaisuihin. Tykkien (5 cm Pak 38 ja 7.5 cm Pak 40) väliset erot johtuivat lähinnä kaliiperin suurentamisen vaatimista muutoksista. Kaliiperin lisäksi suurimmat erot olivat; 7.5 cm Pak 40:ssä oli suurempi suujarru, suurempi ja kulmikkaampi miehistön suojakilpi ja lavettihaarojen päähän kiinnitetty lisäpyörä oli poistettu.
7.5 cm Pak 40:sta tuli pian Saksan armeijan standardi panssarintorjuntatykki. Ensimmäiset tykit toimitettiin itärintamalle jo marraskuussa 1941 ja sitä käytettiin suurina määrinä aina toisen maailmansodan loppuun asti.
Tykissä on 7.5 cm kaliiperinen 345 cm pitkä rihlattu putki, jonka sisäpinnalle on ajettu 32 oikeakätistä rihlapalkkia. Putkeen on kiinnitetty peräkappale, johon puolestaan on kiinnitetty lukkopesä, sulku- ja iskukoneisto. Piipun päähän on asetettu suurikokoinen suujarru, vähentämään tykin rekyylin vaikutusta.
Tykin putki on asennettu kehtoon, joka puolestaan kiinnittää sen kuljetuslavettiinsa. Lavetti puolestaan voidaan jakaa alalavettiin ja ylälavettiin. Ylälavetti koostuu rungosta ja korkeussuuntauskoneiston osista. Alalavettiin puolestaan kuuluu lavettirunko, ajolaitteet ja lavettihaarat. Miehistön suojaksi on tykkiin asennettu kulmikas kaksikerroksinen suojakilpi.
Ajolaitteisiin kuuluvissa kovakumipäällysteisissä (Continental) renkaissa on pneumaattiset jarrut, sekä erillinen käsijarru. Pyörissä itsessään on mallista riippuen kuusi, kahdeksan tai kymmenen pinnapalkkia. Pyörämalleja oli siis kolme erilaista.
Tykki maalattiin tehtaalla vielä 1943 ns. panssarin harmaaksi (panzergrau) tai vaihtoehtoisesti tumman keltaiseksi (dunkelgelb). Vuoden 1944 aikana siirryttiin maastokuvio maalauksen käyttöön. Maastokuviossa perusvärin lisäksi käytettiin vihreää ja ruskeata.
Tykissä on ns. puoliautomaattikoneisto, joka toimii ammuttaessa panssarikranaatteja ja alikaliiperiammuksia. Puoliautomaattikoneisto toimii tykin rekyylin voimalla ja siinä tykin lukko avautuu laukauksen jälkeen automaattisesti. Tykin putki peräytyy ammuttaessa panssarikranaatteja rekyylin voimasta 90 cm. Sirpalekranaattien pienempi teho ei anna tarpeellista rekyyliä, joten puoliautomaattitoimintokaan ei silloin toimi. Tällöin lukko on avattava jokaisen laukauksen jälkeen käsin.
Tykki laukaistaan painamalla korkeussuuntakiertopyörässä olevaa laukaisunappia. Tällöin laukaisuvaijeri nostaa kolmihaaravivun välityksellä laukaisukaraa. Tämä nostaa liipaisimen ylös ja iskujousi vapautuu, lyöden iskuritapin ammuksen nalliin ja tykki laukeaa.
| • tyyppi: | panssarintorjuntatykki | |
| • kaliiperi: | 7.5 cm L/46 | |
| • putken pituus: | 3 450 mm (46 rihlan mittaa) | |
| • putken rihlat: | 32 oikeakätistä rihlapalkkia | |
| • putken elinikä: | noin 6 000 laukausta | |
| • tykin pituus: | 3,92 m (kuljetuksessa), 6,18 m (tuliasemassa) | |
| • tykin leveys: | 2,0 m (kuljetuksessa), 2,6 m (tuliasemassa) | |
| • tykin korkeus: | 1,26 m | |
| • tykin paino: (kuljetuksessa) | 1 500 kg | |
| • tykin paino: (tuliasemassa) | 1 425 kg | |
| • tähtäinlaite: | ZF 3x8 tähtäinkiikari | |
| • ampumasektori: | 65° (sivusuuntausala), koro -5° - +22° | |
| • tehokas kantama: | 1 800 m | |
| • maksimi kantama: | 15 000 m | |
| • ammukset: | APCBC, APCR, HEAT ja HE | |
| • ammuksen lähtönopeus: | 475–990 m/s | |
| • tulinopeus: | 7–8 lk./min (teoriassa 12 -14) | |
| • lipas: | ei ole | |
| • miehistö: | 11 (1+10) |
Panssarintorjuntatykeissä käytetään tyypillisesti muutamaa erilaista ammustyyppiä; panssarikranaatteja, alikaliiperiammuksia, ontelokranaatteja ja sirpalekranaatteja.
Ampumatarvikkeissa on sekaantumisvaaran vuoksi ammus (projektiili) maalattu eri väreillä; panssarikranaatti 39 (PzGr 39) musta, panssarikranaatti 40 (PzGr 40) musta, Sirpalekranaatti 34 (Sprgr 34) harmaa ja ontelokranaatti 38 (Gr 38 HL) harmaa.
| Ammus/iskukulma | Tyyppi: | Paino: | Nopeus: | Etäisyys: | ||||
| (kg) | (m/s) | 100 m | 500 m | 1000 m | 1500 m | 2000 m | ||
| - PzGr 39 / 60° | APCBC | 6,8 | 750 | 106 | 96 | 85 | 74 | 64 |
| - PzGr 39 / 90° | - | - | - | 135 | 121 | 109 | 98 | - |
| - PzGr 40 / 60° | APCR | 4,1 | 930 | 143 | 120 | 97 | 77 | 66 |
| - PzGr 40 / 90° | - | - | - | 154 | 133 | 115 | 98 | - |
| - Gr 38 HL/C / 90° | HEAT | 5,0 | 450 | 100 | 100 | 100 | - | - |
Tykin eriammusten läpäisykykytiedoissa on lähteestä riippuen hieman eroavaisuuksia. Esimerkiksi suomalaisten omissa testeissä saadut tulokset ovat hieman suurempia, kuin venäläisten ja saksalaisten ilmoittamissa. Tämä johtuu ilmeisesti testissä käytetyn panssariteräslevyn heikkolaatuisuudesta.
Samalla on syytä muistaa, että venäläiset käyttivät panssarivaunuissaan heikompilaatuista panssariterästä kuin saksalaiset. Jotta testitulokset olisivat relevantteja ja vertailukelpoisia, tulisi tiedossa olla myös kohteena käytetyn panssariteräksen laatu. Eli testien tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.
| Ammus: | Ampuma etäisyys: | |||||||
| 100 m | 500 m | 1000 m | 1500 m | 2000 m | 2500 m | 3000 m | ||
| - PzGr 39 | testi | 100 % | 100 % | 99 % | 77 % | 48 % | 30 % | 17 % |
| taistelu | 100 % | 99 % | 71 % | 33 % | 15 % | 8 % | 4 % | |
| - PzGr 40 | testi | 100 % | 100 % | 95 % | 66 % | 21 % | - | - |
| taistelu | 100 % | 98 % | 58 % | 24 % | 6 % | - | - | |
| - Gr 38 HL/C | testi | 100 % | 100 % | 85 % | 42 % | 20 % | - | - |
| taistelu | 100 % | 100 % | 45 % | 15 % | 6 % | - | - | |
7.5 cm Pak 40 -panssarintorjuntatykkiä valmisti Saksassa toisen maailmansodan aikana kolme tykkitehdasta. Nämä tehtaat olivat Ardeltwerke (Eberswalde), Gustloffwerke (Weimar) ja Ostlandwerke (Köningsberg).
Tykkiä valmistettiin kaikkiaan 23 303 kappaletta, joista vuoden 1944 osuus on 11 728 tykkiä. Yhden tykin valmistaminen vei noin 2 200 miestyötuntia ja maksoi 12 000 RM. Yhden tykin valmistukseen tarvittiin raaka-aineitta peräti 6 431 kg.
Saksan aseteollisuus ei sodan aikana kyennyt täysin tyydyttämään joukkojen suurta panssaritorjuntatykkien tarvetta. Tykkejä menetettiin taisteluissa paljon. Esimerkiksi elokuussa 1942 tehtaat valmistivat 175 kpl 7.5 cm Pak 40 panssarintorjuntatykkiä, kun samaan aikaan niitä menetettiin 77 kpl. Elokuussa 1944 tilanne oli jo paljon pahempi, tehtaat valmistivat 840 kpl, kun taisteluissa menetettiin 1 236 kpl. Maaliskuussa 1945 Saksan armeijan kirjanpidossa oli vielä 5 228 toimintakykyistä Pak 40:stä.
Tykki oli vuosina 1943–1944 tehokas miltei kaikkia liittoutuneiden panssarivaunu tyyppejä vastaan (pl. Venäläinen IS-2 ja amerikkalainen M26). Toisaalta se oli raskas ja siten hankala liikuteltava. Saksalaiset käyttivät tykin vetoajoneuvona mm. RSO Raupen Schlepper Ost ja Sd.Kfz 6, 10 ja 11 mallisia tela-ajoneuvoja.
Tykin teoreettinen maksimi kantama on noin 8 000 m, mutta ammuttaessa panssarimaaleja on käytännön yläraja 1 800 m. Ammuttaessa aivan ylärajalla olevia maaleja, on osuman todennäköisyys noin 20 %. Kun matkaa lyhennetään 1 200 metriin, paranee osuma todennäköisyys 50 %:iin.
Sivusuunnassa liikkuvien maalien ampumista varten oli tykin tähtäinlaitteessa (ZF 3) sivuennakkoasteikko. Sen avulla, käyttäen apuna ennakkotaulukkoa ampuja pystyi arvioimaan tarvittavan ennakon ja ampumaan tähdätyn laukauksen. Liikkuvaa maalia ei käytännössä kuitenkaan kannattanut ampua 700 metriä pidemmältä matkalta.
Yleensä tykillä ehdittiin ampua kolme laukausta, ennen kuin vihollisen tankki (ellei ollut jo saanut osumaan) ehti saada sen tähtäimeensä. Tästä johtuen, oli tykki vedettävä suoja-asemaan viimeistään neljän laukauksen jälkeen, mieluummin jo aiemmin. Keskimäärin vihollisen panssarivaunun tuhoamiseen tarvittiin kaksi laukausta.
T-34/76 panssarivaunussa on 45 mm vahva etupanssarointi, jonka kulma on 30º. Näin loivaan kulmaan asetetulla 45 mm panssarilevyllä saavutetaan käytännössä 135 mm pystyyn asetetun levyn kestävyys. Vaunun torni on valuterästä, valettu kahdesta osasta, jotka hitsattu toisiinsa.
T-34/76 ei tuottanut 7.5 cm Pak 40 miehistölle juurikaan ongelmia. Tykki kykeni läpäisemään vaunun etupanssarin 500–800 metrin päästä, sivuilta ja takaa yli 1 000 metrin päästä.
T-34/85 panssarivaunussa oli parempi etupanssarointi kuin edeltäjässään. Etupanssari oli 55–60 mm vahvaa ja asennettu 30 asteen kulmaan. T-34/85 oli siis kovempi pala 7.5 cm Pak 40 miehistöille, mutta tämäkin vaunu voitiin tuhota edestäpäin 500–800 metrin päästä.
T-34/85 oli hieman hankalampi vastus kuin vanhempi T-34/76, mutta ei juurikaan tuottanut ongelmia Pak 40 miehistölle.
Jos vaunua ei voitu tuhota ampumalla edestäpäin, esimerkiksi suuren etäisyyden tai huonon iskukulman vuoksi, tuli ampua tornin ja rungon liittymäkohtaan ja yrittää näin kiilata torni jumiin.
KV-1 vaunun etupanssari oli 75 mm vahvaa valuterästä. Etupanssarin yläosa, joka oli asennettu hieman pystympään asentoon, valmistettiin 105 mm levystä. KV-1 vaunun torni puolestaan valmistettiin valamalla, parempilaatuisesta valssatusta teräksestä. Tornin vahvuus oli 40–100 mm.
Myöhemmässä KV-1E versiossa asennettiin hitsaamalla kiinni 25 mm vahvat lisäpanssarilevyt. Tornin sivuille pultattiin kiinni 35 mm levyt. Tämä nosti panssariteräksen vahvuuden 100–110 mm:iin.
Johtuen vaunun muotoilusta, ei 7.5 cm Pak 40 miehistöillä ollut juurikaan ongelmia KV-1 -vaunujen tuhoamisessa. Vaunu voitiin tuhoa edestäpäin ampumalla noin 1 000 metrin päähän.
Venäläisen JS-2 panssarivaunun etupanssari on valmistettu kahdesta (95 mm / 30º kulmassa) valuteräslevystä (vastasi 360 mm pystylevyä). Levyt oli kiinnitetty toisiinsa hitsaamalla. Ajajan paikan kohdalla panssarointia oli vahvistettu (120 mm levy), koska levy on pystymmässä, 85º kulmassa. Vuoden 1944 lopulla siirryttiin käyttämään, kestävämpää yhtenäistä panssarilevyä.
JS-2 vaunussa torni on valmistettu 110 mm vahvasta valuteräksestä. Osat oli hitsattu kiinni toisiinsa koneellisesti, mikä paransi hieman kestävyyttä ja nopeutti valmistamista. Tornin vahvuus edessä, asekilven (mantletti) kohdalla 160 mm / 90º.
JS-2 oli 7.5 cm Pak 40 miehistön kannalta erittäin hankala maali. Se ei kyennyt läpäisemään JS-2 etupanssaria. Ainut mahdollisuus tuhota vaunu, oli osua alle 1 000 metrin päästä vaunun torniin (sivulta tai takaa).
Keväällä 1943 suomalaiset tiedustelivat sotilasasiamiesten välityksellä Saksan yleisesikunnalta (OKH) mahdollisuutta ostaa uusia 7.5 cm Pak 40 panssarintorjuntatykkejä. Saksalaiset suostuivat pyyntöön ja näin allekirjoitettiin sopimus 50 tykin toimittamisesta varusteineen ja varaosasarjoineen.
Toimitetut tykit havaittiin tehokkaiksi ja marraskuussa 1943 kenraaliluutnantti Grandell neuvotteli saksalaisen kenraali Beckerin kanssa ja sopi 60 uuden tykin ostamisesta. Saksa toimitti Suomen armeijalle vuosina 1943-1944 kaikkiaan 210 kpl 7.5 cm Pak 40 panssarintorjuntatykkiä. Suomen koko tilaus kattoi 290 tykkiä, joten kaikkia tilattuja ei lopulta saatu. » lue lisää: 7.5 cm Pak 40 Suomessa
★ 4.6.2011 (✪ 23.10.2015)