×

MENU

Panssarintorjunta Ilmatorjunta Kenttätykit Kranaatinheittimet Panssarivaunut Ampumatarvikkeet Miinat & käsikranaatit Menu1 - Käsiaseet
Sitemap Updates Coming soon
Authors Contact Us Copyright FAQ Cookies

Google Translator

WAFFENLAGER.NET

Firearms Website

EMW C2 ”Wasserfall” Ferngelenkte FlaRakete


Yleistä

Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) kenraalimajuri Walther von Axthelm kiinnostui mahdollisuudesta rakentaa maaliin ohjattavia ilmatorjuntaohjuksia. Ajatuksen tähän hän sai Saksan armeijan V1 -ja V2-rakettiohjelmista. Syksyllä 1942 Saksan ilmailuministeriö teki päätöksen ilmatorjuntaohjuksen kehittämisestä V2 (A4) -ballistisen ohjuksen ohella, Peenemündessä. Projektiin määrättiin noin 200 teknikkoa ja insinööriä, sekä tekniseksi johtajaksi Wernher von Braun. Hänen ensimmäinen tehtävä oli rakennuttaa ohjusta varten uusi testipaikka, P9.

Wasserfall
EMC C2 Wasserfall W5 -ilmatorjuntaohjus

Ilmatorjuntaohjus

Ajatuksena oli, että kaksi ilmatorjuntaohjusta (Wasserfall) pystyisi pudottamaan pommikoneen, kun nyt yhden pommikoneen pudottamiseen tarvittiin keskimäärin 3 000 laukausta 8,8cm ja 10,5cm ilmatorjuntatykeillä. Toisen arvion mukaan 4-moottorisen pommikoneen pudottamiseen tarvittiin keskimäärin 8 500 laukausta aikakranaateilla, 10 km etäisyydellä ammuttaessa. Ilmatorjuntaohjukset tulisivat huomattavasti halvemmaksi. Yksin räjähdysainetta säästyisi von Renzin laskelmien mukaan yli kolme tonnia per pudotettu lentokone.

Kehitystyö

Wasserfall-ilmatorjuntaohjuksen alustava kehitystyö oli aloitettu jo vuonna 1941. Suunnittelutyö valmistui marraskuussa 1942 ja ensimmäistä mallia testattiin jo maaliskuussa 1943.

Kenraalimajuri von Axthelm tapasi 16.1.1943 Saksan johtavat rakettisuunnittelijat kenraali Walther Dornbergerin, Wernher von Braunin ja von Renzin. Tuolloin hän keskusteli V2-raketin muuntamisesta ilmatorjuntaohjukseksi.

Kesäkuussa professori Carl Krauch esitti ilmatorjuntaohjusohjelman ottamista etusijalle, suhteessa V1 -ja V2 -rakettiohjelmiin. Valtakunnan johtaja A. Hitler kuitenkin hylkäsi ehdotuksen suoralta kädeltä. Hän ei halunnut luopua V1 ja V2 kostoaseista.

Kenraalimajuri von Axthelm tapasi 18.6.1943 Valtakunnanmarsalkka H. Göringin ja keskusteli tämän kanssa V1-projektista ja toi esille ilmatorjuntaohjuksen kehittämisen tärkeyden ja ajatuksen sen kehittämisen nopeuttamisesta.

8.10.1943 pidetyssä ilmapuolustusta käsittelevässä kokouksessa, elettiin Hampurin ja Ruhrin alueiden raskaiden pommitusten jälkeisissä kriisitunnelmissa. Valtakunnanmarsalkka Göring vaati ilmatorjuntaohjusten pikaista saattamista operatiiviseen käyttöön. Kenraalimajuri von Axthelm kuitenkin joutui toteamaan, että ilmatorjuntaohjus on teknisesti monimutkaisempi kuin, esimerkiksi V2-ballistinenohjus. Tästä johtuen, kestäisi vielä yli vuoden saada ilmatorjuntaohjus operatiiviseen käyttöön.

Wasserfall
Wasserfall-ilmatorjuntaohjuksen testilaukaisu Peenemündessä syksyllä 1944. Kuva. CC BY-SA 3.0


Wasserfall ilmatorjuntaohjuksen rakettimoottorin kehitti raketti-insinööri Dr. Walter Thiel. Hän oli myös V2-ohjuksen moottorin pääsuunnittelija. Moottorin toiminta ei perustunut nestemäiseen happeen, kuten V2-raketissa, vaan käytti polttoaineena eräänlaista hyperglosista seosta (94 % typpihappo HNO₃ / typpitetraoksidi N₂O₄). Wassefall ilmatorjuntaohjuksia oli tarkoitus laukaista rakettitukikohdista (koodinimi Vesuvius). Ohjusta ohjattiin lennonaikana maaliinsa ohjaussauvan (Joystick) avulla, joka välitti käskyt edelleen ohjukselle FuG 203/FuG230 -radiolähettimellä.

Pimeällä olisi ollut vaikea osua lentävään maaliin, koska sekä ohjusta, että maalia olisi ollut vaikea nähdä. Tämän vuoksi kehitettiin Rheinland-tutkalaite, jonka avulla ohjus voitiin tutka ohjata maaliinsa.

Projekti kärsi melkoisen takaiskun, kun Dr. Walter Thiel kuoli englannin ilmavoimien (RAF) pommittaessa operaatio Hydran aikana 17.-18.8.1943 V2-tuontatolaitosta Peenemündessä. Operaatio Hydra aiheutti Peenemündessä melkoista vahinkoa, lisäksi kuoli kaikkiaan 732 ihmistä, joista arviolta 500-600 oli ulkomaalaisia työvelvollisia. Britit menettivät 40 pommikonetta, joiden mukana 290 miestä.

Wasserfall-ohjuksesta rakennettiin kaikkiaan kolme, toisistaan hieman poikkeavaa kehitysversiota, W-1, W-5 ja W-10. Malli W-10 oli kooltaan 27 % pienempi, jotta valmistuskustannuksissa voitiin säästää. Sodan viimeisinä vuosina oli pulaa miltei kaikesta.

Viivästyksistä johtuen ensimmäinen onnistunut Wasserfall testilaukaisu suoritettiin vasta 8.3.1944. Ongelmia kuitenkin havaittiin vielä 8.1.1945 suoritetuissa testeissä. Helmikuussa 1945 kuitenkin testit onnistuivat ja 35 Wasserfall ilmatorjuntaohjusta laukaistiin onnistuneesti. Suoritetussa koeammunnassa 10 ohjusta ammutusta 15:sta ohjuksesta osui maaliinsa. Tulosta voisi pitää yllättävänkin hyvänä. Tämä tuli kuitenkin liian myöhään, sillä 17.2.1945 Peenemünde oli evakuoitava. On arvioitu, että Wasserfall olisi ollut todella valmis operatiiviseen käyttöön vasta marraskuussa 1945.

Varusteluministeri Albert Speer totesi jälkeenpäin, että jos Wasserfall ilmatorjuntaohjukset ja uudet suihkuhävittäjät olisi saatu suurina määrinä operatiiviseen käyttöön keväällä 1944, olisi liittoutuneiden strategiset pommituslennot Saksan teollisuuden tuhoamiseksi olleet estettävissä.

Tuotantokustannukset

Ballistisen V2-ohjuksen valmistus sitoi noin 200 000 ammattimiestä. Projekti kulutti 1 000 tonnia alumiinia kuukaudessa ja kymmeniä tuhansia tonneja puhdasta alkoholia, nestemäistä happea ja peroksidia. V2-ohjus oli erittäin kallis ja sitoi juuri niitä resursseja, joita olisi tarvittu lentokoneteollisuudessa, sekä ilmatorjuntaohjus Wasserfall kehittämisessä ja tuotannossa.

Wasserfall-ilmatorjuntaohjusta valmistettiin EMW Peenemünde Flak-Versuschskommando Nord tuotantolaitoksessa. Yhden Wasserfall-ohjuksen valmistus kesti arvioilta 500 miestyötuntia ja maksoi noin 7 000–10 000 RM. Hinta on verrattain halpa, sillä esimerkiksi yhden 8,8cm Flak 18 -ilmatorjuntatykin valmistus vuonna 1940 maksoi 31 750 RM. Verrattuna yksipaikkaisen hävittäjälentokoneen valmistuskustannuksiin, vuonna 1944 noin 40 000 – 50 000 RM, on Wasserfall edelleen halpa, vaikkakin kerta käyttöinen onkin. Eri käyttötarkoitukseen valmistetun ballistisen V2-ohjuksen hinta oli noin 119 600 RM.

Tekniset tiedot

W-1 W-5 W-10
- pituus 7,45 m 7,76 m 6,13 m
- siipileveys 2,88 m 1,94 m 1,58 m
- halkaisija 86 cm 86 cm 72 cm
- paino 3 500 kg 3 810 kg 3 500 kg
- taistelukärki 235 kg ? ?
- nopeus 2 772 km/h 2 736 km/h 2 855 km/h
- kantama - 26 400 m -

Lähdeluettelo

  • EMW C2 Wasserfall, url: http://www.luft46.com, 22.1.2019
  • Ohjusilmatorjunnan kehitykseen vaikuttaneet tekijät sekä kehitysvaiheet, A. Lappi
  • If Wasserfall was deployed, url: http://forum.axishistory.com, 22.1.2019
  • EMW C2 “Wasserfall”, url: http://www.luftarchiv.de, 24.1.2019
  • Building Hitler’s Missiles, Volkhard Bode & Gerhard Kaiser, 2008

★ 4.1.2019 (✪ 30.1.2019)

Waffenlager.net - Copyright © 2019 Tapio Heiskanen. All Rights Reserved.