Jo ennen toisen maailmansodan alkua, vuonna 1937 tuli esille tarve helposti valmistettavasta
MG 34:n kaltaisesta konekivääristä. Aseen tuli sietää paremmin taistelukentän olosuhteita kuin
MG 34 ja sen tuli myös paremmin soveltua massatuotantoon.
Johannes Großfuß AG metallilevytyöhön erikoistuneen tehtaan pääsuunnittelija Dr. Werner Gruner
suunnitteli piippurekyyliin perustuvan ilmajäähdytteisen rullasulkuisen konekiväärin, joka
oli perustana MG 42:lle. MG 42 -konekivääri valmistettiin pääosin prässätyistä teräslevyistä.
Se on ulkonäöltään pitkälti samanlainen kuin edeltäjänsä MG 34, mutta on rakenteellisesti
täysin erilainen.
Ensimmäinen prototyyppi oli nimeltään MG-39 ja se lähetettiin kenttätesteihin helmikuussa 1939.
Kun viides ja samalla viimeinen prototyyppi MG-39/41 lähetettiin kenttätesteihin, oli kyse
suhteellisen suurisuuntaisesta testistä, sillä kentälle lähetettiin 1 500 konekivääriä.
Muutaman pienen parannuksen jälkeen aloitettiin massatuotanto, nimikkeellä MG 42.
Maschinengewehr 42 (MG 42)
Rakenne ja ominaisuudet
MG 42 -konekivääriä valmistettiin suurimmaksi osaksi metallilevystä leikatuista ja
puristetuista osista. Lukkokoneisto toimi hidastetulla rullalukituksella, jonka oli
alun perin kehittänyt puolalainen insinööri Edward Stecke. Edeltäjäänsä (MG 34)
verrattuna MG 42 näytti karkealta, mutta taistelukentällä se osoittautui erinomaiseksi.
Aseen mahtava tulinopeus 1 200 laukausta minuutissa, vähensi aseen tarkkuutta, mutta
sillä oli hämmästyttävä psykologinen vaikutus maalina oleviin joukkoihin. Liittoutuneiden
keskuudessa asetta kutsuttiin nimellä "Spandau" ja "Hitler’s Zipper".
Tarvittaessa tämä ase voitiin asettaa kolmijalustalle (Lafette 42) pitkän matkan
tulitukitoimintaa varten. Tällöin aseesta käytettiin nimitystä s.MG eli raskaskonekivääri.
Kolmijalusta painoi 20,5 kiloa ja se voitiin taittaa pieneen tilaan kuljetusta varten.
Lavettiin voitiin myös kiinnittää optinen tähtäyslaite, joka mahdollisti melko tarkan tulen
jopa 2,5 kilometriin asti.
Aseen suuren tulinopeuden vuoksi piippu kuumeni todella nopeasti. Yleensä piippu vaihdettiin
250 patruunan vyön jälkeen. Aseen mukana toimitettiin 2–3 vaihtopiippua ja asbestilapanen
vaihtamista varten. Piipun vaihto oli pikalukituksen ansiosta todella nopeaa, vain muutama
sekunti. Yhden piipun käyttöikä oli noin 3500–4000 laukausta.
Ohjesäännön mukainen konekiväärimiehistö
Aseen ampujana toimi yleensä nuori aliupseeri. Henkilökohtaisena aseena pistooli
Toinen mies kantoi konekiväärin patruunoita ja avusti aseen lataamisessa ja
patruunoiden syöttämisessä. Henkilökohtaisena aseena pistooli
Kolmas mies kantoi konekiväärin varapiippuja ja patruunoita. Hän osoitti tarvittaessa
ampujalle maaleja. Henkilökohtaisena aseena Mauser K98k
Neljäs mies kantoi aseen tripodin (kolmijalkajalustan). Henkilökohtaisena aseena
Mauser K98k
Viides mies kantoi konekiväärin työkalut ja lisäammukset. Henkilökohtaisena
aseena Mauser K98k
Kuudes mies kantoi aseöljyn, puhdistusvälineet ja kiikarin. Henkilökohtaisena
aseena Mauser K98k
Tuotanto
MG 42 otettiin palveluskäyttöön vuonna 1942 ja sitä valmistettiin vuoteen 1945 asti. Ensimmäiset aseet
toimitettiin kesällä 1942 Rommelin Afrika Korpsin joukoille. Aseen valmistamiseen kului 27,5 kg
raaka-aineita ja itse valmistusprosessi kesti 75 tuntia. Hinnaksi muodostui 250 RM / kpl.
Tuotanto vuosittain
•
1942
17 915 kpl
•
1943
116 725 kpl
•
1944
211 806 kpl
•
1945
61 877 kpl
•
yhteensä
414 964 kpl
Aseen valmistus lopetettiin toukokuussa 1945, toisen maailmansodan päätyttyä. Länsi-Saksa jatkoi
tuotantoa vuodesta 1957 alkaen, Rheinmetall-Borsig AG:n asetehtaalla.