×

MENU

Pistoolit (1900–1945) Sotilaspistoolit Pienoispistoolit Taskupistoolit Vanhat kiväärit Metsästyskiväärit Pienoiskiväärit Puoliautomaatit (1900–1945) Puoliautomaattikiväärit Sarjatuliaseet (1900–1945) Sarjatuliaseet Mustaruutiaseet Haulikot Yhdistelmäaseet Ampumatarvikkeet Arkisto Tähtäinkiikarit Äänenvaimentimet WW2 - raskaskalusto
Sitemap Updates Download Coming soon
Authors Contact Us Copyright FAQ

Tokarev SVT-38


Yleistä

Vuonna 1938 järjestettiin Neuvostoliitossa suunnittelukilpailu, jonka tarkoituksena oli löytää korvaava asemalli teknisesti monimutkaiselle AVS M36 Simonov automaattikiväärille. Kilpailun voitti Feodor Vasiljevits Tokarevin (1871–1968) suunnittelema puoliautomaattikivääri. Aseen prototyypit valmistuivat vielä saman vuoden aikana ja se hyväksyttiin puna-armeijan sotatarvikkeeksi 26.2.1939, nimikkeellä ”Samozarjadnaja Vintovka Tokareva obrazets 1938g” eli SVT-38.


Tokarev SVT-38 Zoom


Joulukuussa 1939 asetta käytettiin jo sotatoimissa Suomea vastaan (Talvisota). SVT-38 ei kuitenkaan ollut kenttäolosuhteissa menestys, sillä se ei toiminut kunnolla likaisena ja pakkasessa. Ilmeisesti ongelmia oli myös aseen oikeaoppisessa käytössä.

Kevättalvella 1940 otettiin puna-armeijassa käyttöön SVT-38:n uudistettu malli SVT-40. Aseen virallinen nimi oli Samozarjadnaja Vintovka Tokareva, obrazets 1940 g. (SVT 40). Se hyväksyttiin puna-armeijan sotatarvikkeeksi 13.4.1940 ja se korvasi tuotannossa SVT-38 mallin.

Rakenne

Tokarev SVT-38 –puoliautomaattikivääri on kaasusulkutoiminen kivääri. Aseen 7.62x54R –kaliiperisen piipun (pituus 61 cm) sisään on ajettu neljä oikeakätistä rihlapalkkia. Piipun päähän on kiinnitetty liekinsammutin. Piipun on kiinnitetty kaksiosaiseen (liitos patruunapesän kohdalla) puutukkiin, jossa on lisäksi käsisuojus. Käsisuojus on kiinnitetty tukkiin kahdella siderenkaalla. Tukin oikealle sivulle ajettuun uraan on sijoitettu puhdistuspuikko. Ase on varustettu kaarevalla kaksirivisellä kymmenen patruunan lippaalla. Tähtäinlaitteena on tavalliset avotähtäimet, joissa on säädöt 100–1 500 m, 100 metrin säätövälein.

Toiminta

Kun ase laukaistaan, on luisti painanut lukon perän alas, jolloin lukko on lukittuneena jäykkäyhteyteen laatikon kanssa ja sulkee patruunan patruunapesään. Luodin ohitettua piipussa noin 11 cm:n päässä piipunsuusta olevan kaasureiän, pääsee ruutikaasu kovalla paineella kaasusylinteriin, joka kaasun paineen vaikutuksesta työntyy taaksepäin. Kaasumännän varsi työntää luistia, jolloin luisti aloittaa matkansa taakse. Liikuttuaan noin 10 mm nostaa luisti nostopinnoillaan lukon takapään ylös, jolloin jäykkäyhteys katkeaa ja lukko lähtee luistin mukana taaksepäin. Lukko ja luisti käyvät laatikon perällä virittäen samalla iskuvasaran ja syöksähtävät sitten palautinjousen työntämänä eteen syöttäen uuden patruunan piippuun.

Kaasuportin kaasunsäätimellä säädetään piipusta edelleen kaasumäntään pääsevän kaasun määrää. Säätimessä on viisi asentoa (viisi poikittaista erisuurta reikää, asetukset 1.1, 1.2, 1.3, 1.5 ja 1.7), jotta haluttu säätö voidaan asettaa kaasukammion vastaavan aukon kohdalle.

Kaasunsäätimen säädössä on kuitenkin muistettava, että mitä suurempi reikä säätimeen on valittu, sitä suurempi kaasun paine pääsee kaasumäntään ja sitä nopeammin kiväärin osat rikkoutuvat suuremmassa rasituksessa. Kiväärin normaalin toiminnan varmistamiseksi tulisi valita sellainen kaasunsäätimen asento, että ase toimii varmasti, mutta samalla osat joutuvat mahdollisimman pienten kaasun paineesta johtuvien iskujen kohteeksi.

Lisävarusteet

Aseen lisävarusteita ovat; pistin tuppineen, puhdistuspuikko, puhdistussarja (pesuri, messinkiharja, tuurna ja kaksiosainen öljypullo, ulosvetimen irrotin, jyvä avain, sekä kaasusäätimen asetusavain). Kaksiosaisessa öljypullossa toisessa osiossa säilytetään puhdistamiseen käytettävää lipeäseosta ja toisessa aserasvaa. Aseeseen voitiin myös kiinnittää 3,5 kertaa suurentava PU-tähtäinkiikari.

Tuotanto

Tokarev SVT-38 –puoliautomaattikivääri hyväksyttiin puna-armeijan taisteluvälineeksi 26.2.1939. Tulan asetehdas pääsi aloittamaan tuotannon 16.7.1939, päästen lopulta 1.10.1939 täyteen massatuotantoon. Ižhevskin asetehdas oli lopettanut Simonov AVS-36 –puoliautomaattikiväärin tuotannon 16.5.1939 ja siirtyi myös valmistamaan SVT-38 –kivääreitä. Ižhevsk aloitti tuotannon loka-marraskuussa 1939, siirtyen massatuotantoon vasta tammikuussa 1940.

Asetta ehdittiin valmistaa Tulan ja Ižhevskin tehtailla vain noin kuuden kuukauden ajan, kun tuotanto jo lakkautettiin 13.4.1940. Lakkauttamisen syynä oli uusi parannettu malli SVT-40, joka otettiin nyt sen tilalle tuotantoon.

SVT-38 –puoliautomaattikivääreitä ehdittiin valmistaa noin 150 000 kappaletta. Eräiden lähteiden mukaan määrä olisi paljon pienempi, jopa alle 100 000 kpl.

Aseen ominaisuuksia

Suomessa, Suojeluskuntain ase- ja konepaja Oy (Oy Sako AB) teki 18.11.1940 arvion SVT-38 kiväärin teknisistä ominaisuuksista. Erään lähteen mukaan kyse oli SVT-40 kivääristä, mutta marraskuussa 1940 ei suomalaisilla vielä ollut muuta kuin SVT-38 kiväärejä. Asesuunnittelija N. Talvenheimo listasi raporttiinsa seuraavat havainnot:

1.) Sulkuolka on suhteellisen kaukana patruunan kannasta, lukon takaosassa. Lukon kehys on liian heikko, mikä aiheuttaa lukon kehyksen taipumista ja suuren korkeushajonnan osumissa.

2.) Kaksiosainen tukki, ei mahdollista aseen metalliosien kunnon kiinnitystä (tämä oli korjattu SVT-40 yksiosaisella tukilla).

3.) Aseen piippu on liian ohut ja kiinnitys huono, vaikuttaen osumatarkkuuteen. Aseen lämmetessä osumapisteellä oli taipumusta siirtyä yleensä ylöspäin.

4.) Tähtäinlaitteet ovat heikkorakenteiset ja epätarkat.

5.) Kaasusylinterikoneisto ja siihen yhdistetty suujarru-liekinsammuttaja on monimutkainen ja kallis valmistaa.

6.) kiväärin kantotapa on pitkän lippaan vuoksi epäkäytännöllinen.

Tokarev SVT-40 oli koneistoltaan paljolti edeltäjänsä (SVT-38) kaltainen. Se erosi siitä seuraavissa kohdin; ase oli kevyempi (n. 0,7 kg kevyempi), aseen tukki oli yksiosainen ja lyhyempi, tukissa oli vain yksi siderengas entisen kahden asemasta, liipaisinkaari, luisti ja lipas olivat kevyempirakenteisia. Lisäksi puhdistuspuikko oli siirretty aseen sivulta, piipun alle.

Tokarev SVT-38 Suomessa

Suomalaiset saivat Tokarev SVT-38 -puoliautomaattikivääreitä sotasaaliiksi talvisodassa lähteestä riippuen 2 700 – 3 850 kpl. Jostakin syystä eri lähteiden tietojen välillä on suhteellisen suuria eroja. Lisäksi osa aseista meni sotilaiden yksityisinä ”sotasaaliina” ohi armeijan kirjanpidon, joten todellista tarkkaa lukumäärää ei saada koskaan selville.

Ilmeisesti merkittävä määrä SVT-38 -kivääreitä saatiin sotasaaliiksi helmikuussa 1940 Kuhmon suunnan taisteluissa. Varsinkin hyvin varustetun, lähinnä siperialaisista kootun Dolinin hiihtoprikaatin (n. 1 800 miestä) erikoinen kohtalo vaikutti asiaan. Eversti V.D. Dolinin miehillä oli 14.2.1940 tuntuvia ongelmia SVT-38 -kiväärien kanssa ja suomalaisten tuleen vastaaminen oli hankalaa, koska heidän aseensa olivat varastorasvoissa ja kovassa 40 asteen pakkasessa jäätyneet. Prikaati tuhottiin 12.–16.2.1940 käydyssä mottitaistelussa ja aseet saatiin pääosin suhteellisen hyväkuntoisina Suomen armeijan käyttöön. Erikoista on, että Dolinin hiihtoprikaati oli valiojoukko, eivätkä he tajunneet poistaa aseistaan varastorasvoja. Itsensä sotatoimialueelta pelastanut prikaatin komentaja Dolin likvidoitiin puna-armeijan toimesta, välittömästi Neuvostoliiton puolelle päästyään.

Jatkosodan aikana oli puna-armeijan käytössä jo parannettu versio SVT-40, joita saatiin sotasaaliina yhteensä 16 032 kappaletta, tosin tästä määrästä osa on SVT-38 –kivääreitä.

Suomalaisilla oli ongelmia aseiden toimivuuden kanssa. Aseen puhtaudesta kenttäoloissa oli huolehdittava tarkemmin kuin m/28 ja m/39 kiväärien kohdalla. Lisäksi ongelmia toi kaasumännän oikeaoppinen säätäminen. Ongelma johtui suomalaisen (7.62x53R) ja neuvostoliittolaisen (7.62x54R) patruunoiden mitta- ja latauseroista. Nämä ongelmat toivat mukanaan paljon toimintahäiriöitä.

Ongelmia syntyi kun Tokarevin suhteellisen hento lukkokehys joutui kestämään sille alun perin järeämpien patruunoiden aiheuttama rasitus. Aseen venyvä laukaisu oli myös haittatekijä, joka tehokkaasti vähensi aseen suosiota metsästyskäytössä.

Saksalaisten sotasaaliina

Myös saksalaiset saivat näitä aseita sotasaaliksi, jopa yli 100 000 kappaletta. Saksan maavoimat (Wehrmacht) käytti asetta laajalti. Saksalainen nimitys aseelle oli Selbstladegewehr 258 (r) lyhennettynä SIG.258(r).





Lähdeluettelo

★ 8.1.2017 (✪ 26.1.2017 12:00)

Waffenlager.net - Copyright © 2012–2017 Tapio Heiskanen. All Rights Reserved.