×

MENU

Pistoolit (1900–1945) Sotilaspistoolit Pienoispistoolit Taskupistoolit Vanhat kiväärit Metsästyskiväärit Pienoiskiväärit Puoliautomaatit (1900–1945) Puoliautomaattikiväärit Sarjatuliaseet (1900–1945) Sarjatuliaseet Mustaruutiaseet Haulikot Yhdistelmäaseet Ampumatarvikkeet Arkisto Tähtäinkiikarit Äänenvaimentimet WW2 - raskaskalusto
Sitemap Updates Download Coming soon
Authors Contact Us Copyright FAQ

Zielgerät 1229 (ZG 1229) "Vampir"


Yleistä

Infrapunavalaisimen kehitystyö oli aloitettu jo vuonna 1936 saksalaisen AEG:n (AEG = Allgemeine Elektricitäts-Gesellschaft Aktiengesellschaft) ja Carl Zeiss optiikkavalmistajan toimesta. Kehitystyössä oli mukana mm. Dr. Ing. H. Gärtner (Heereswaffenamt/WaPrüf 8). Ensimmäinen suhteellisen suurikokoinen ZG 1221 -prototyyppi valmistui vuoden 1939 aikana, mutta sitä päästiin testaamaan monista teknisistä ongelmista johtuen Pak 40 -panssarintorjuntatykissä ja Marder II –panssarintorjuntavaunussa vasta vuonna 1942. Vuoden 1943 aikana valmistui kaksi uutta versiota (Sperber ja Biwa), joita kokeiltiin kenraali Heinz Guderianin ehdotuksesta Pz.Kpfw-V Panther panssarivaunussa.

Vuoden 1944 aikana laitteen kokoa saatiin pienennettyä niin, että sitä voitiin ajatella käytettäväksi jalkaväen kiväärin päällä. Näin syntyi lopulta Zielgerät 1229 (ZG 1229) ”Vampir” infrapunatähtäin, joka kehitettiin käytettäväksi ensisijaisesti uusissa Sturmgewehr-44 (StG-44) –rynnäkkökivääreissä.

On väitetty, että laitetta on kokeiltu myös MG-34- ja MG-42 –konekivääreissä, mutta todennäköisesti konekivääreissä on käytetty suurempaa FG 1250 (FG = Fahrgerät) infrapunatähtäintä.




Rakenne

Zielgerät 1229 infrapunatähtäinlaitteessa on kolme pääosaa; etsintävalo (”lähetin”), infrapunatähtäinkiikari (”vastaanotin”) ja virtalähde. Etsintävalo on sijoitettu tähtäinkiikarin päälle ja itse kiikari kiinnitetty erillisillä kiinnikkeillä StG-44 –rynnäkkökiväärin laatikon kannen päälle.

Etsintävalon teho on noin 35 Wattia ja sen linssin halkaisija on noin 12 cm. Valaisimen teho riittää valaisemaan kohteen jopa 600–900 metrin päässä, mutta käytännössä ZG 1229 infrapunatähtäin pystyi paikantamaan henkilömaalin luotettavasti noin 100 metrin päästä. Vastaanottimena toimi infrapunatähtäinkiikari (pituus n. 35 cm ja objektiivilinssin halkaisija noin 6 cm). Valaisin ja tähtäinkiikari yhdessä kiinnitysjalan kanssa painavat 2,25 kg.

Laitteen virtalähde eli akku (paino 13,5 kg) oli sijoitettu selässä kannettavaan puulaatikkoon. Pariston käyttöyksikkö oli sijoitettu puulaatikon alle kiinnitettyyn pellistä valmistettuun lieriönmuotoiseen kaasunaamarilaukkuun (Tragegestell 39). Akun kesto oli noin 3–5 tuntia yhtä kestoisessa käytössä (joidenkin lähteiden mukaan vain noin 15 min).

Infrapunasäteily

Infrapunasäteilyn ”keksi” William Herschel jo vuonna 1800. Infrapunasäteily on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on luokkaa 700 nm – 1 mm. Infrapunasäteilyn idea on siinä, että kaikki kappaleet säteilevät infrapuna-alueella sitä voimakkaammin, mitä lämpimämpiä ne ovat. Tästä johtuen esimerkiksi maastossa infrapunasäteilyllä valaistut henkilöt erottuvat hyvin ympäröivästä selvästi kylmemmästä maastosta.

Koska ihmissilmä ei ole herkkä infrapunavalolle, tarvitaan infrapunavalaisimen lisäksi katselulaite, jolla infrapunasäteilyllä valaistua kohdetta voidaan katsella. Tästä johtuen ZG 1229 –infrapunalaitteessa on infrapunasäteilyä toistava etsintävalo ja tähtäinkiikari, jolla valaistua kohdetta voidaan katsella ja samalla tähdätä.

Tuotanto

Tiettävästi ZG 1229 infrapunatähtäintä valmistettiin AEG:n ja Carl Zeissin toimesta vain 310 kappaletta. ZG 1229 infrapunatähtäimet kiinnitettiin StG-44 –rynnäkkökivääriin C.G. Haenelin asetehtaalla, Suhlissa.

Rintamalla

Ensimmäiset ZG 1229 infrapunalaitteella varustetut StG-44 –rynnäkkökiväärit toimitettiin Wehrmactin käyttöön vuoden 1944 alkupuolella. Tiettävästi sitä käytettiin ensimmäisen kerran taistelussa helmikuussa 1945.

Zielgerät 1229 infrapunalaitteen käyttäjää kutsuttiin Wehrmachtissa nimellä Nachtjäger (yömetsästäjä).

ZG 1229 oli suhteellisen painava ja suurikokoinen, mutta se antoi kuitenkin käyttäjälleen merkittävän taktisen edun, sillä sen käyttäjä näki vihollisen täysin pimeässäkin, mutta vastapuoli ei. On suhteellisen vaikea ampua tähdättyjä laukauksia, jos maalia ei kerta kaikkiaan näe.

StG-44 ja Zielgerät 1229 käytössä

Kampfgruppe Uhu

Britit saivat aivan sodan lopulla sotavangiksi majuri Graf von Werthen ja kapteeni Rietzin johtaman, 260 miehisen koulutusosaston Kampfgruppe Uhu:n (Uhu = huuhkaja). Koulutusosasto vangittiin lähellä Fallingbostelin pikkukaupunkia, eikä se ollut ehtinyt käyttää aseistukseensa kuuluvia ZG 1229 –infrapunatähtäimiä taistelussa. Majuri von Werthen ja kapteeni Rietz antoivat briteille 14.5.1945 demonstraation infrapunalaitteiston toiminnasta. Tämän jälkeen heidät lähetettiin löydettyjen ZG 1229 varusteiden kanssa pikaisesti Englantiin, jossa laitteistoa tutkittiin ja testattiin ja todettiin yllättävän suorituskykyiseksi.

Sodan jälkeen

ZG 1229 on toiminut mallina useille sodan jälkeen valmistetuille infrapunatähtäimille. Saksan Bundeswehr otti ilmeisesti 1950–1960 lukujen vaihteessa käyttöönsä Heidelbergissä toimivan Eltro GmbH und Co tehtaan parannetun version Eltro Type B8-V, joka on ulkonäöltään todella samankaltainen ZG 1229:n kanssa.

Nykypäivänä

Nykypäivänä ZG 1229 infrapunatähtäin on kallis harvinaisuus. Tiettävästi vain 310 kpl valmistettiin ja niistä suurin osa heitettiin järveen vuonna 1945, sodan päätyttyä. Ilmeisesti noin 40 kpl on säilynyt. Ainakin yksi on museossa (Wehrtechinsche Studiensammlung) Koblenzissa.





Lähdeluettelo

★ 19.2.2017 (✪ 4.3.2017 12:00)

Waffenlager.net - Copyright © 2012–2017 Tapio Heiskanen. All Rights Reserved.