×

MENU

Pistoolit (1900–1945) Sotilaspistoolit Pienoispistoolit Taskupistoolit Vanhat kiväärit Metsästyskiväärit Pienoiskiväärit Puoliautomaatit (1900–1945) Puoliautomaattikiväärit Sarjatuliaseet (1900–1945) Sarjatuliaseet Mustaruutiaseet Haulikot Yhdistelmäaseet Ampumatarvikkeet Arkisto Tähtäinkiikarit Äänenvaimentimet WW2 - raskaskalusto
Sitemap Updates Download Coming soon
Authors Contact Us Copyright FAQ

Ampuma-aseen piippu


Yleistä

Ampuma-aseiden piiput valmistetaan yleensä ns. nuorrutusteräksestä tai ruostumattomasta teräksestä. Piipun materiaalin tulee olla lujaa, sitkeää ja hyvin kulutusta kestävää. Aseen piippu voidaan jakaa rakenteellisesti kolmeen osaan; patruunapesä, ylimenokartio ja rihlaosa (piippu). Sanaa piippu käytetään kaliipereista, jotka ovat 20 mm tai sen alle. Yli 20 mm kaliiberin aseissa (tykit) on putki.

Kaliiperi

Sanalla kaliiperi (myös kaliiberi) tarkoitetaan mittayksikköä, jolla kuvataan aseen piipun tai putken kokoa. Sana kaliiberi tulee latinan kielen sanoista "qua libra", suomeksi "paljonko naulasta". Tällä tarkoitetaan paljonko piipun / putkentäyteisiä kuulia saadaan naulasta (453,6 g) lyijyä.

Aseen kaliiperi määrittää piipun kaliiperin ja patruunapesän mitat. Nämä erittäin tarkat mitat pohjaavat kansainvälisiin standardeihin (C.I.P. ja SAAMI). Luotiaseen kaliiperi ilmoitetaan ns. pienikaliiperina (mitataan rihlan harjasta harjaan). Luodin halkaisija on kuitenkin lähellä ns. isokaliiperin mittaa (mitataan rihlan pohjasta pohjaan). Esimerkiksi Mosin-Nagant tyyppisessä sotilaskiväärissä (7.62x53R) pienikaliiperi on 7,59–7,63 mm ja isokaliiperi 7,88–7,92 mm, tällöin sopiva luoti on halkaisijaltaan 7,84–7,88 mm.

Piipun kaliiperin mittaus

Ampuma-aseen piipun kaliiperin mittaus suoritetaan isokaliiperisena rihlan pohjasta, vastakkaisen rihlan pohjaan tai pienikaliiperisena rihlan harjalta vastakkaisen rihlan harjaan. Luodin halkaisija on yleensä hyvin lähellä samaa kuin piipun isokaliiperi.

Patruunapesä

Aseen patruunapesä valmistetaan kansainvälisten standardien (C.I.P. ja SAAMI) mukaisesti. Tällöin eri patruunavalmistajien standardin mukaisia patruunoita voidaan käyttää kunkin kaliiperin aseissa.

Ammuttaessa, palavan ruudin muodostama kaasun paine tiivistää hylsyn tarkoin mitoitetun patruunapesän seinämiä vastaan ja työntää kovalla paineella luodin irti hylsystä. Tällöin muodostunut paine ei pääse purkautumaan lukon suuntaan.

Ylimenokartio

Ylimenokartion tehtävänä on yhdistää patruunapesä aseen piipun rihlaosaan. Ylimenokartio ohjaa hylsyyn kiinnitetyn luodin piipun rihlaukseen. Ylimenokartion tulisi olla mitoitukseltaan mahdollisimman sopiva käytettävän luodin kanssa, jolloin luoti ottaa ennen laukaisua kiinni rihlaan mahdollisimman kevyesti.

Liian tiukassa ylimenokartiossa luoti tarttuu piipun rihlaan liian tiukkaan. Tämä puolestaan vaikuttaa aseen osumatarkkuuteen. Jos luoti työntyy latausliikkeen aikana liian pitkälle kiinni rihlaan, voi luoti jopa hieman työntyä hylsyn sisään. Ruutikaasun paine voi pienentyneessä palotilassa (hylsyn sisällä) saada aikaan arvaamattoman suuren paineen. Liian suuri paine voi jopa rikkoa aseen ja aiheuttaa näin vaaratilanteen.

Liian väljässä ylimenokartiossa on vaarana, että ruutikaasuja pääsee piippuun luodin ohi. Tästä seuraa tietenkin patruunan tehon laskeminen, joka vaikuttaa suoraan luodin lähtönopeuteen ja lentorataan. On mahdollista, että ylimenokartio voi ajan kuluessa jopa suurentua, palamiskaasujen vaikutuksesta.

On myös mahdollista, että liian väljässä ylimenokartiossa luoti lähtee liikkeelle jo nallin antamasta paineiskusta. Tässä tapauksessa ruuti palaa eri tavalla, kuin että jos luoti pysyy kiinni hylsyssä tiettyyn paineen nousuun asti, kuten tarkoitus on.

Tarkan aseen yksi tärkeimmistä edellytyksistä on siis ylimenokartion mitoitus suhteessa käytettävän patruunan luodin pituuteen ja muotoon. On erittäin tärkeätä, että luodin liikkeelle lähtö on aina tarkalleen samanlainen.

Piipun rihlaus

Kiväärien piipun rihlaus keksittiin 1500-luvun alkupuolella. Alkuun rihlat olivat suoria, mutta myöhemmin keksittiin kiertyvät rihlat. Kiertyvä rihla antaa luodille pyörimis- liikkeen, joka parantaa lentoratavakautta. Rihlat valmistetaan yleensä takomalla tuurnaa vasten tai jyrsimällä. Aiemmin rihlat valmistettiin lastuavalla menetelmällä rihlauspukissa.

Rihla on siis ampuma-aseen (kivääri tai käsiase) piipun sisäpinnalla kulkeva loiva kierre. Rihloja (rihlapalkkeja) on ajettu piipun sisäpinnalle tyypillisesti neljästä kahdeksaan kappaletta, joiden nousukulma on yleensä 5–6 astetta. Edellä mainitulla nousukulmalla, rihla kiertyy kerran ympäri noin 200–350 mm piippumatkalla. rihlannousukulma voi olla joko vakio tai kiihtyvä. Rihlat on ajettu piipun sisäpinnalle, sen koko matkalle (pl. ylimenokartio ja patruunapesä). Rihlan tehtävänä on saada ammuttu luoti pyörimään lentonsa aikana. Luodin pyörimisliikkeellä pyritään parempaan osumatarkkuuteen. Kiväärikaliiberisissa aseissa on yleensä neljä - kuusi rihlaa. Rihlojen syvyys on yleensä 0,1–0,3 mm jopa 0,6 mm.

Rihlat voivat olla poikkileikkaukseltaan monenlaisia. Rihlojen tyypillinen muoto on suorakaide. Kolmion muoto on harvinainen. Polygonaalirihlaus puolestaan on säännöllistä muotoa muistuttava.

Rihlannousu on matka, jonka aika yksi rihla tekee täyden kierteen eli kierroksen. Rihlannousu on tyypillisesti noin 20–25 cm. rihlannousu ilmoitetaan kuitenkin tuumissa ja tyypillinen rihlanousu on siis noin 10–14.

Rihlojen aiheuttama luodin pyörimisliike

Luodin pyörimisnopeuden laskentakaava:

Luodin pituus ja rihlannousu

Pitkä luoti tarvitsee yleensä lyhyen rihlannousun, jotta lento on vakaa. Liian lyhyt rihlannousu aiheuttaa ns. ylivakautumisen. Tällöin luoti ei muuta kulmaansa lentoradan mukaan ja tarkkuus kärsii.

Rihlojen yksilöllisyys

Ampuma-aseella tehdyissä henkirikoksissa rikostutkijat tutkivat mikroskoopilla rihlojen luotiin jättämät jäljet. Rihlat ovat aseiden teollisesta valmistuksesta huolimatta yksilölliset. Aseen käytöstä johtuvan kulumisen seurauksena yksilöllisten jälkien määrä kasvaa.

Myös luodissa voi olla rihloiksi kutsuttu uritus. Esimerkiksi joissakin haulikon täyteis- luodeissa on ns. rihlauritus. Tällöin puhutaan ilmarihloista, joiden tarkoitus on saada luoti pyörivään liikkeeseen, tässä tapauksessa ilmanvastuksen avulla.

Piipun värähtely

Laukaistaessa ase, muodostuu rekyyliä joka vaikuttaa myös aseen piippuun. Rekyyli ja piipun lämpeneminen aiheuttaa piipussa värähtelyä. Värähtelyn vaikutusta osumaan ei ole helppo määrittää. Joskus aseen osumatarkkuus paranee piippua sopivasti lyhentämällä. Myös aseen petaamisella on piipun värähtelyyn suuri merkitys. Yksi vaihtoehto on tietenkin järjestely, jossa piippu pääsee värähtelemään vapaasti.

Piipun kuluminen

Aseen piipun keskimääräisenä käyttöikänä voidaan pitää noin 10 000 - 15 000 laukausta. Kovakromatut piiput voivat kestää 15 000 - 25 000 laukausta.

Piipun kulumiseen vaikuttavia tekijöitä:




Lähdeluettelo

★ 11.11.2010 (✪ 12.10.2012 14:25)

Waffenlager.net - Copyright © 2012–2017 Tapio Heiskanen. All Rights Reserved.